Rahan Valhe Puheenvuoroja maailman tärkeimmästä vaietusta asiasta

Kehitysmaiden velka - ihmisyyden historian suurin vääryys?

Kaikki tietävät kehitysmaiden velkaongelmasta, joka on jatkunut jo vuosikymmeniä. Kaikki tietävät, että köyhien maiden velka on epäinhimillinen, epäoikeudenmukainen ja meidän kaikkien yhteinen häpeä, ja niin kansalaisjärjestöt kuin rock-tähdet ovat kampanjoineet tämän velan anteeksiantamisen puolesta, mutta harva ymmärtää koko velkaongelman vyyhtiä ja niitä tapahtumasarjoja, jotka ovat siihen johtaneet. Kuinka tällainen velka on päässyt syntymään? Kuka ne rahat on lainannut ja mistä he ovat ne rahat saaneet? Miksei ongelmaan ole vieläkään puututtu?

 

Useimmat oppikirjat kertovat kehitysmaiden velkaongelman syntyneen 70-luvulla, jolloin OPEC-maat nostivat öljyn hintaa ja niille kertyi nopeasti suuret dollarireservit, joita ne saattoivat lainata runsaasti muille maille. Tämän selitysmallin mukaan velkaongelma syntyi, kun öljyn hinta laski 80-luvulla, jolloin dollarivarantojen huvetessa OPEC-maat vähensivät lainaamistaan ja lainojen korot nousivat, mikä sai aiemmin runsaasti halpoja lainoja ottaneet kehitysmaat putoamaan nykyiseen velkakuoppaansa. Tämä on se näkemys, mitä esim. Helsingin yliopiston kehitysmaatutkijoille – joihin itse lukeudun – opetetaan, mutta joka ei pidä oikeastaan paikkaansa. Kehitysmaiden velkaongelma ei alkanut 80-luvulla, sillä jo vuonna 1970 Brazilia käytti 70 % vientituloistaan velanhoitoon ja muissakin Latinalaisen Amerikan maissa oltiin samoissa lukemissa. Jo vuonna 1956 Argentiina joutui ensimmäisen kerran velkaselvitykseen maan 500 miljoonan dollarin velan takia, Turkilla oli sama ongelma vuonna 1959 ja Brazilia joutui ensimmäisen kerran uudelleenjärjestämään velanmaksuaan vuonna 1961. Argentiina joutui uudellenjärjestämään velan maksunsa toistamiseen jo vuonna 1962, Brazilia vuonna 1964 ja vuonna 1965 niin Argentiina, Turkki ja Chile joutuivat kaikki järjestämään velanmaksunsa uudelleen, joten velkaongelma oli olemassa jo ennen OPEC-maiden halpoja dollareita, jotka kylläkin osaltaan pahensivat jo ennestään laajalle levinnyttä ongelmaa.

 

Kehitysmaille eniten lainoja myöntäneet tahot ovat 1944 Bretton Woodsissa perustetut Maailmanpankki ja IMF. Nämä instituutiot perustettiin ohjaamaan sodan jälkeisen jälleenrakennuksen rahavirtoja ja tarjoamaan lainoja, joilla rahoittaa kehitystä maailman köyhissä maissa. Kehitysmaille myönnettävien lainojen periaate on melko yksinkertainen: niille myönnetään laina, jolla ne voivat kehittää maansa taloutta ja rakentaa uutta tuotantokapasiteettiä etenkin vientiin suuntautuvaa tuotantoa varten. Viennistä saaduilla tuloilla maa pystyy ennen pitkää maksamaan velkansa pois ja näin lopputuloksena on velaton maa, jolla on aiempaa kehittyneempi tuotantokapasiteetti. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan ole käynyt, vaan maat ovat ajautuneet yhä syvemmälle velkoihinsa, vaikka ne ovat tuottaneet hyödykkeitä vientiin niin paljon kuin ovat pystyneet. Vuonna 1970 kehitysmaiden velat olivat yhteensä 68 miljardia dollaria, mikä vastasi 13 % niiden yhteenlaskutuista bruttokansantuotteista. Vuonna 1989 velan kokonaismäärä oli kasvanut 1 262 miljardiin dollariin, 31 % yhteenlasketusta BKT:stä. Vuonna 1997 velkojen kokonaismäärä oli 2 100 miljardia. Kehitysmaat ovat noudattaneet Maailmanpankin ja IMF:n neuvoja, ne ovat toteuttaneet näiden instituutioiden vaatimia rakennesopeutuksia ja toteuttaneet niiden vaatimaa talouspolitiikkaa, mutta silti velat kasvavat hurjaa vauhtia.

 

Monia vuosia Maailmanpankissa työskennellyt Susan George on monien muiden tutkijoiden tavoin päätynyt syyttämään velkaongelmasta Maailmanpankkia ja IMF:ää ja etenkin niiden lainoihin liittyviä ehtoja. IMF alkoi jo 1950 luvulla vaatia lainojensa ehdoksi tullimaksujen alentamista ja kansantalouksien avaamista ulkomaisille tuotteille vapaakauppa-ideologian mukaisesti. Kuten monet taloustieteilijät ovat huomauttaneet, vapaakauppa toimii, mikäli kilpailevat taloudet ovat suunnilleen yhtä kehittyneitä ja kilpailukykyisiä. Kun kaupan esteet kaadettiin maailman rikkaiden teollisuusmaiden ja köyhien kehitysmaiden välillä, rikkaiden maiden teollisuuden massatuotteet valtasivat nopeasti monien kehitysmaiden markkinat, josta oli seurauksena kehitysmaiden negatiiviset kauppataseet, eli rahan siirtyminen köyhistä maista rikkaisiin ja siten köyhien maiden yhä paheneva velkaantuminen.

 

IMF ja Maailmanpankki asettavat ehtoja myös lainaamansa rahan käytöstä. Ne ovat jo 50-luvulta alkaen kieltäneet velallisia kehitysmaita tekemästä keskenään yhteistyötä ja vaatineet, että lainatuilla rahoilla tulee ostaa erilaisten kehitysprojektien vaatimia tuotteita ja palveluja teollisuusmaista. Mikäli kehitymaat olisivat voineet ostaa näitä toisiltaan, olisi yhden kehitysmaan velka suoraan helpottanut toisen kehitysmaan velkaa, mutta nyt kehitysmaiden lainaamat rahat siirtyivät suoraan teollisuusmaihin. Tästä johtuen teollisuusmaita on syytetty siitä, että maksaessaan rahoitusosuuksiaan Maailmanpankille ja IMF:lle ne itse asiassa maksavat vain yhden mutkan kautta vientitukea omalle teollisuudelleen.

 

Näiden rahoituslaitosten vaatimilla kehitysprojekteilla on myös ollut tuhoisia vaikutuksia kehitymaiden ihmisille. Esim. Braziliassa siirtyminen pienviljelijöiden varassa olleesta ruokatuotannosta kotimaan markkinoille pääomaintensiiviseen ulkomaiden markkinoille suuntautuvaan vientituotantoon on David Kortenin mukaan ajanut vuosien 1960 ja 1980 välillä 28,4 miljoonaa brazilialaista pois kodeistaan ja omilta asuinalueiltaan. Tämä saman ilmiön voi todeta tapahtuneen oikeastaan kaikkialla kehitysmaissa, missä yhä suurempi osuus ihmisistä asuu nykyisin suurkaupunkien ympärille levittäytyvissä slummeissa. Vuonna 1989 Maailmanpankki ei voinut osoittaa yhtä ainoaa sen rahoittamaa projektia, jossa asuinalueiltaan siirretyille ihmisille olisi järjestetty uusi asuinpaikka, jossa he olisivat voineet nauttia yhtä korkeasta elintasosta, kuin mikä heillä oli ennen pakkomuuttoa.

 

Kehitysmaat alkoivat kohdata suuria ongelmia velkojensa maksussa jo 60-luvun lopulla ja nämä ongelmat ovat vain pahentuneet sittemmin. Kun velanhoito ei enää onnistu, Maailmanpankki ja IMF vaativat lisää ehtoja, jotka tunnetaan nimellä rakennesopeutusohjemat. Nämä ohjelmat vaativat uusien lainojen ehtoina kehitysmaita avaamaan talouksiaan entisestään, poistamaan mm. kaikki rajoiteet ulkomaisen pääoman liikkeille ja toteuttamaan rajuja vapaan markkinatalouden ideologian mukaisia uudistuksia lähes kaikilla taloutensa sektoreilla. Kun nämäkin ohjelmat epäonnistuivat velkaantumisen pysäyttämisessä, alkoivat IMF ja Maailmanpankki seuraavaksi vaatia menojen leikkausta, ”austerity measures”, mikä tarkoitti sosiaalihuollon lakkauttamista, leikkauksia koulutukseen, ruoka-apu ohjelmiin ja oikeastaan ihan kaikkeen, mihin kului rahaa, jonka olisi voinut käyttää velanhoitoon tai vientisektorin tukemiseen, joka taas vuorostaan toisi maalle rahaa, jonka se voisi käyttää velanhoitoon. Susan George kirjoittaa näiden ohjelmien vaikutuksista:

 

”Vuosien 1980 ja 1989 välillä 33 Afrikan maata sai 241 rakennesopeutuslainaa. Samana aikana näiden maiden keskimääräinen BKT tippui 1,1 % vuosittain…Minimipalkan reaaliarvo tippui yli 25 %, hallitusten koulutukseen suuntaamat rahat vähenivät 11 miljardista dollarista 7 miljardiin ja kouluun menevien lasten osuus laski 80 %:a vuonna 1980 69 %:n vuonna 1990. Näissä maissa köyhyydessä elävien ihmisten määrä nousi 184 miljoonasta vuonna 1985 216 miljoonaan vuonna 1990, mikä tarkoittaa 17 % lisäystä.”

 

Maailmanpankki on itsekin myöntänyt, että alle 50 % sen projekteista on ollut onnistuneita, mutta ei ole koskaan myöntänyt, että syy olisi projekteissa itsessään tai niissä julkilausutuissa oletuksissa, joille projektit perustuvat, vaan syy on Maailmanpankin mielestä ollut huonossa toteutuksessa. Vuonna 1987 Institute for African Alternatives piti suuren konferenssin, joka totesi päätöslauselmassaan:

 

”Maailmanpankin ja IMF:n vaatimien hankkeiden vaikutukset ovat lähestulkoon kaikissa tapauksissa olleet negatiiviset. Ne ovat johtaneet massiiviseen työttömyyteen, laskeviin reaalipalkkoihin, hallitsemattomaan inflaatioon, lisääntyneeseen tuontiin ja jatkuvaan kauppataseen heikkenemiseen, pääoman virtaamiseen ulos maasta, yhä kasvavaan velkaantumiseen, ihmisten perustarpeiden kieltämiseen, ankariin koettelemuksiin ja teollisuuden alasajoon…”

 

Maailmanpankin ja IMF:n teoriat rahanlainaamisesta kuulostavat järkeviltä ja loogisilta, mutta niiden vaikutuksista on olemassa jo hyllymetreittäin tutkimuksia, jotka kaikki osoittavat, etteivät näiden instituutioiden lainat toimi lainkaan, kuten niiden kuuluisi. Käytännössä lainoista on seurannut, että joko maa on onnistunut kehittämään tuotantoaan lainarahalla, muttei ole onnistunut maksamaan lainaa takaisin, tai maa ei ole onnistunut kehittämään tuontantoaan, eikä ole siten tietenkään onnistunut maksamaan lainaansa takaisin. Kehitysmaat joutuvat jatkuvasti ottamaan uutta velkaa maksaakseen pois vanhoja velkojaan tai oikeastaan yhä suuremmassa määrin pelkkiä vanhojen velkojen korkoja, mistä seuraa jatkuva köyhtymisen ja kurjistumisen kehä, joka on johtanut paljon vakavampaan köyhyyteen kuin mistä maassa kärsittiin ennen lainanoton aloittamista. Kuinka näin on päässyt käymään? Miksi kaikki maailman köyhät maat ovat systemaattisesti pudonneet tähän samaan ansaan? Michael Rowbotham esittää ilmiöstä selityksen, jossa kehitysmaiden velkaa tarkastellaan globaalin velkarahajärjestelmän toiminnan näkökulmasta.

 

Ensimmäinen osa selitystä on kauppataseiden jatkuva alijäämäisyys. Tähän vaikuttivat ensinnäkin paljon ennustettua pienemmät kehitysmaiden vientitulot. Kun Maailmanpankki ja IMF kannustivat kehitysmaita panostamaan vientisektoriinsa, ne tekivät sen samaan aikaan kymmenissä maissa ympäri maailmaa. Monet näistä maista tuottivat aivan samoja tuotteita, kuten kahvia, pähkinöitä ja vastaavia ja esim. Susan George pitää suorastaan uskomattomana, ettei Maailmanpankissa osattu ennustaa, että globaalin kahvin tuotannon moninkertaistaminen lyhyessä ajassa tulisi johtamaan kahvin hinnan laskemiseen. Joten kehitysmaat eivät saaneet vientituotteistaan niin hyvää hintaa kuin mitä ne toivoivat, mutta tämä on vain osa koko selitystä. Globaalissa velkarahajärjestelmässä jokaista tietyssä kansantaloudessa syntynyttä euroa, dollaria, puntaa tai mitä vain vastaa kansantaloudessa sama määrä velkaa, johon liittyy myös korko, mistä johtuen kansantalouksien ainoa keino välttää yhä syvemmälle velkaan joutumista on saada rahaa siirtymään toisien kansantalouksien alueilta omalla aluelleen, minkä vuoksi kaikki maailman valtiot tavoittelevat jatkuvasti vaihtotaseen ylijäämää, eli kaikki maat yrittävät aina viedä enemmän kuin ne tuovat. Kehitysmaiden ainoa keino maksaa pois velkansa olisi se, että ne veisivät teollisuusmaihin enemmän kuin ne tuovat teollisuusmaista, jolloin rahaa siirtyisi teollisuusmaista kehitysmaihin ja kehitysmaat voisivat sitten käyttää rahan velkansa maksamiseen. Mutta näin ei ole tapahtunut. Maailman rikkaimmatkin maat ovat nykyisin täysin maksukyvyttömiä, niiden kansantalouksia rasittavat velat ovat määrältään paljon suuremmat, kuin se määrä rahaa, mikä niiden alueilla on olemassa tämän velan maksamiseksi, eivätkä ne suostu hyväksymään negatiivista vaihtotasetta, mikä entisestään heikentäisi niiden asemaa. Kun rikkaat teollisuusmaat suojelevat omia vaihtotaseitaan, vievät mahdollisimman paljon tuotteitaan kehitysmaihin ja suojaavat omia markkinoitaan kehitysmaiden tuotteilta, ja pitävät vielä huolen siitä, että kehitysmaille ”lainatut” rahat päätyvät pikimmiten takaisin teollisuusmaiden omiin kansantalouksiin, niin lopputuloksena on, ettei kehitysmaiden kansantalouksissa yksikertaisesti ole olemassakaan velkojen maksuun vaadittavaa rahamäärää!

 

Kehitysmaiden velka alkaa jo nyt näyttää kohtuuttomalta ja erittäin epäoikeudenmukaiselta, mutta tilanteen koko kauheus on vielä paljastamatta. Sitä varten meidän tulee tutkia kehitysmaille lainatun rahan syntymekanismia. Kun kerta rikkaimmat teollisuusmaatkin ovat niin pahasti velkaantuneita, kuinka niillä voi riittää rahaa lainattavaksi kehitymaille? Vastaus tähän on, etteivät ne oikeasti lainaakaan rahojaan kehitysmaille. IMF:lle annettiin vuonna 1979 ns. special drawing rights, mikä tarkoittaa samantyyppistä oikeutta, mikä keskuspankeilla on, eli oikeutta luoda rahaa tyhjästä ja lainata sitä korolla. IMF voi myöntää näitä SDR- lainoja minkä hyvänsä valuutan muodossa ja vaikka jäsenvaltiot maksavat rahoitusosuuksiaan ja vaikka IMF kantaa nimeä ”valuuttarahasto”, se kuitenkin toimii samoin kuin liikepankitkin, eli se ei ainoastaan lainaa rahaa, vaan se myös luo lainaamansa rahan. Maailmanpankki toimii hieman toisin, eikä se itse luo rahaa, vaan se laatii obligatioita, joita liikepankit voivat ostaa samaan tapaan kuin ne ostavat valtioiden obligaatioita, eli luomalla tyhjästä lainatun rahan vastineeksi velkakirjasta ilman, että kenenkään pankin asiakkaan varat vähenisivät tämän toimenpiteen seurauksena. Luotu raha toimitetaan Maailmanpankkiin, joka toimittaa sen kehitysmaahan ja rahanluonnin tuoma velka merkitään tämän kehitysmaan kannettavaksi. Sitten seuraavaksi - johtuen Maailmanpankin lainan ehdoista ja teollisuusmaiden harjoittamasta kauppapolitiikasta - lainattu raha päätyy hyvin pian kiertämään teollisuusmaiden kansantalouksiin ja tulee talletetuksi siellä pankkeihin niiden varantojen lisäksi, jotka toimivat alun perin lainan vakuutena, ja kokonaisrahamäärän lisäys todistaa, että uutta rahaa on luotu. Teollisuusmaat saavat näin lisää rahaa omiin kansantalouksiinsa, kun taas kehitysmaat jäävät kannattelemaan velkaa, joka rahan luomisen mekanismiin aina liittyy. Joten tiivistäen voidaan sanoa, että ”lainaamalla” rahaa kehitysmaille teollisuusmaat saavat uusia markkinoita vientituotteilleen, niiden omat taloudet saavat piristysruiskeen, niiden rahakanta kasvaa ja ne voivat siirtää velan taakan toisten maiden kannettavaksi. Rowbotham kirjoittaa:

 

”The full truth, the full iniquity and horror of Third World debt is that the underdeveloped and indebted countries of the world are acting as part of the money supply to developed nations.”

 

Eli koko kauhea totuus kehitysmaiden velasta on, että kantessaan velkansa taakkaa maailman köyhät maat toimivat osana rikkaiden maiden rahakantaa. Rowbotham jatkaa:

 

”…kun kaikki tämä tapahtuu niin sanotun ”lainaamisen” kontekstissa, mikään määrä maailman parasta hankehallinnointia ei voi peittää sitä, että tapahtumassa on monumentaalinen vääryys. Tässä vääryydessä on kyse kansainvälisestä kiristyksestä ja orjuuttamisesta; se on agressiivista vääryyttä, jossa kokonaiset suvereenit kansakunnat ja niiden ihmiset alistetaan ja jonka mittakaava jättää varjoonsa kaikki aiemmat yritykset alistaa toisia kansoja sodankäynnin avulla menneinä vuosisatoina. Tämä vääryys suunnataan maailman haavoittuvimpia ihmisiä kohtaan ja se toteutetaan ”auttamisen” lipun alla; se on niin syvä, niin totaalinen ja niin häpeällinen vääryys, ettei sille löydä vertaista koko ihmisyyden historiasta.”

 

Lähteet:

M. Rowbotham: Grip of Death

D. Korten: Maailma yhtiöiden vallassa

S. George: Velkabumerangi

 

Lisämateriaali:

John Perkins toimi monien vuosien ajan ns. "talouspalkkamurhaajana", jonka työnä oli lahjoa maailman köyhien maiden johtajia, jotta nämä suostuisivat ottamaan mahdottomia velkoja. Katso kun hän kertoo itse lisää valtapelistä velan takana:

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Silurus (nimimerkki)

Kehitysmaiden velka illustroi lähinnä vääristymää talousajattelussa -- että valtiot olisivat autonomisia talouden toimijoita tai taloudellisen toiminnan perusyksiköitä.

No, ne eivät voi olla. Taloudellinen toiminta on aina tietoisuuden tulos ja valtio ei ole tietoinen. Tietoisuus puolestaan vaatii ruumiin ja aistit joiden kautta se saa välitöntä palautetta tekemistään huonoista päätöksistä -- ja lisäksi rationaalisuus vaatii sen, että eliö kykenee muodostamaan mallin toimintaketjusta joka johtaa (objektiivisesti) hyvään lopputulokseen. Sen lisäksi että valtio ei *elä*, siltä puuttuu toinenkin evoluutiota ohjaava tekijä: kyvyttömyys kuolla, mistä lienee seurannut virheellinen kuvitelma, että valtio olisi ikuinen instituutio, jonka avulla ihmiset saavuttaisivat oman ikuisen pelastuksensa.

buddhisti (nimimerkki)

Kyllä uskon siitä, että IMF ja kehittyneet maat tiesivät tarkalleen mitä pitäisi tehdä, jotta saadaan lisää tuloja parantaakseen hyvinvoinninsa.

Kaikki nämä velkakierre oli jo aikoja sitten ennustettu, mutta kenelle ne velkakierteet hyödyntää ja kenelle ne ovat haittoja, se on toinen asiaa (maailmankaupan verhon takana).

Ikävä kyllä meidän ns. kasvumalli johtaa yksinkertaisesti siihen, että toisen köyhyys on toisen rikkaus!

Jos kaikki maat olisivat ns. kehittyviä maita kuten kiina, brasilia ja intia. Niin teollistuneiden maiden elintasot automaattisesti laskevat (erilaisilla asioiden vaikutuksilla mm. työpaikat, kilpailut, markkinapainon pisteen siirtyminen toiselle alueille). Kyllä IMF pitää huoleen siitä, että velkakierte jatkuu edelleen.

10 tai 100 vuoden päästä olemme edelleen samassa jamassa, paitsi globaalin sosiaaliset ongelmat paisuvat entistään. On ajan kysymys milloin ne paineet purkautuvat kunnolla.

Silurus (nimimerkki)

Ainoa ratkaisu maailman talousongelmiin on unohtaa kansantalouden käsite ja yrittää olla tekohengittämättä ruumista, joka ei ole koskaan ollutkaan hengissä.

Visitor (nimimerkki)

Chossydovsky kuvasi tätä melko hyvin jo aikaa sitten:

"Chossudovskyn mukaan Jugoslavian sekä monien muiden Itä-Euroopan ja kolmannen maailman maiden taloudellinen romahdus johtuu paljolti taloudellisista uudistuksista, joita IMF ja Maailmanpankki ovat vaatineet lainojensa ehtoina. Nämä niin sanotut rakennesopeutusohjelmat ovat vieneet työpaikkoja ja laskeneet tulotasoa ratkaisevasti. Mutta eikö köyhyyttä ja kurjuutta ollut jo ennen näitä taloudellisia uudistusohjelmia?

"Yleisesti tosiaankin väitetään, että kansantuotteen romahdus kaikissa Itä-Euroopan ja Balkanin valtioissa on sosialismin perintöä. Mutta todellisuudessa romahdus voidaan liittää hyvin tarkasti näihin läntisten instituutioiden vaatimiin taloudellisiin uudistuksiin. Tällä alueella ei ole yhtä ainoata maata, jossa kansantuote ei olisi YK:n tilastojen mukaan pudonnut ainakin 50 prosenttia. Esimerkiksi Georgiassa, Moldaviassa ja Ukrainassa kotimainen bruttokansantuote laski 70-80 %. Ja tämä ei vielä paljasta ansioiden ja työllisyyden romahdusta, jonka Venäjän federaatiossa on arvioitu olleen 80-90 % reformien ensimmäisenä vuonna. Kosovossa työttömyys ennen konfliktin alkua oli 70 %. Tuo tilanne palautuu IMF:n ja Maailman pankin reformeihin, jotka pantiin toimeen 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa."

"Nämä taloudelliset uudistukset perustuvat kummalliseen käsitykseen, että vauraus saavutetaan sulkemalla tuotantolaitoksia, leikkaamalla budjetteja, ottamalla resursseja pois käytöstä, alentamalla palkkoja ja eliminoimalla sosiaaliohjelmia. Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki todellakin väittävät, että palkkojen ja työllisyyden alentaminen ynnä muu sellainen on avain hyvinvointiin. Se on vähän samanlaista kuin aikoinaan usko Espanjan inkvisition hyvän tekevyyteen."

Ennen Itä-Eurooppaa näitä rakennesopeutusohjelmia toteutettiin monissa ns. kehitysmaissa. Eikö näiden taustana ollut todellista velkakriisiä?

"Velkakriisi toki oli olemassa. Se alkoi 80-luvun alussa. Maailmanmarkkinahintojen romahdus johti maksutasevaikeuksiin suuressa joukossa perushyödyketuotannosta riippuvaisia maita. Kuitenkin nämä IMF:n reformit pahensivat velkariisiä. Tilastojen mukaan velka kasvoi yli seitsenkertaiseksi 80- ja 90-lukujen kuluessa. Ja tämä huolimatta siitä, että nuo ohjelmat pantiin virallisesti kokoon velan alentamiseksi. Velanhoitomaksuja kerättiin samalla, kun näihin maihin lainattiin lisää rahaa. Olennaista on myös se, että ohjelmat loivat olosuhteet, joissa maan oma rahapolitiikka ei enää kyennyt rahoittamaan taloudellista kehitystä sisäisistä lähteistä, toisin sanoen keskuspankin toiminnan avulla. Keskuspankit jäädytettiin niin, ettei luottoa ollut saatavilla, joten maat olivat riippuvaisia ulkomaisesta luotonannosta myös kotimaisten resurssien mobilisoinnissa. Siis velkakriisin ratkaisuksi tarkoitetut rakennesopeutusohjelmat ovat itse asiassa nykyisen velkakriisin syy."

Chossudovskyn mukaan siis IMF:n ja Maailmanpankin toimeenpanemat taloudelliset uudistukset lisäävät köyhyyttä ja velkaantuneisuutta sekä aiheuttavat jopa sotia. Miksi niitä sitten kaikesta huolimatta jatketaan? Mikä on niiden salattu järki?

"Näiden reformien järki on ensinnäkin luoda olosuhteet yksityiseen, usein ulkomaiseen, pääomaan perustuvan taloudellisen toiminnan laajenemiselle. Ensinnäkin kyseessä olevan maan rahan arvoa alentamalla ne laskevat palkkoja dramaattisesti ja pienentävät näin työvoimakuluja. Ne luovat myös olosuhteet, joissa ulkomainen pääoma voi ottaa haltuun omaisuutta ja varoja yksityistämisohjelmien kautta. Mineraalivaroja aletaan huutokaupata ja kaivosyhtiöt saavat suuria voittoja tuottavia sopimuksia. Reformit avaavat uusia markkinoita globaalitaloudessa, joka on laskusuhdanteessa. Ne sallivat myös rikkaiden maiden hyödykeylijäämien polkumyynnin. Esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa nämä ohjelmat ovat johtaneet maiden oman maataloustuotannon syrjäyttämiseen ja korvaamiseen ulkomailta ostettavalla ylijäämäruoalla..."

http://www.tammilehto.info/Chossudovsky.htm

"Ne luovat myös olosuhteet, joissa ulkomainen pääoma voi ottaa haltuun omaisuutta ja varoja yksityistämisohjelmien kautta. Mineraalivaroja aletaan huutokaupata ja kaivosyhtiöt saavat suuria voittoja tuottavia sopimuksia."

Tämä vaihe on nyt menossa Suomessakin...

Käyttäjän rahanvalhe kuva
Ville Iivarinen

Kiitos tästä erinomaisesta tietoiskusta. Näinhän se on mennyt vähän joka paikassa. On täysin käsittämätöntä, ettei mikään määrä dokumentoituja epäonnistumisia johda koskaan mihinkään toimenpiteisiin. Nämä IMF:n vaatimukset ovat tappaneet ihmisiä valtavat määrät ja tappavat yhä, ei tietenkään suoraan, vaan viemällä mahdollisuuden elämän ja terveyden perusedellytyksiin. Sen sijaan, että IMF vietäisiin tuomiolle massamurhasta ja rikoksista ihmisyyttä kohtaan heille annetaan vaan lisää rahaa ja lisää valtaa, jotta voivat jatkaa samaan malliin.

Tämä IMF:n määräämää "austerity" ei ole koskaan toiminut missään, mutta laitetaanpa nyt silti Euroopankin taloudellisesti heikommat maat samalle kuurille, jos se vaikka tällä kertaa toimisi. Katainenkin sanoo, että IMF:n pitää olla mukana Kreikankin velkasopassa, koska he ovat maailman parhaat asiantuntijat näissä asioissa ja koska heillä on niin paljon kokemusta maiden velkaongelmien hoidosta. Itkeäkö vai nauraa...

Käyttäjän petrilagus kuva
Petri Lagus

Valtamediassa esiintyvät poliitikot toistavat IMF mantraa kuin pyhää pelastus järjestöä jonka läsnäolo on ensisijaisen tärkeää. Sauli Niinistöstä kaikkiin hallituspuolueisiin ja loputhan ovat hiljaa ja katselevat taivaalle jos kysyy.

Poikkeuksana kuplan puhkaisija Uusipaavalniemi joka otti näkyvän irtioton kabinettimafiasta, kiitos Villen haastattelun ja siitä seurannut dominoefekti.

Nämä asiat on saatava julkiseen keskusteluun julkisille kanaville kansan tietoon. Siinä menee hetki kun suomalaisten BB addiktiot saadaan suunnattua todellisiin asioihin.

Hyvä Ville :)

-aake- / toinen buddhisti =D (nimimerkki)

Olenkin aina ihmetellyt miten on mahdollista että joissain päin maailmaa jengi painaa peräsuoli pitkänä duunia, ja silti elävät köyhyydessä. Kiitos Iivariselle asian valaisemisesta!

Vieras (nimimerkki)

Erittäin hyvää työtä. Kyllä tämä tietoisuuden pallo pikkuhiljaa lähtee pyörimään!

Vieras (nimimerkki)

Talousdemokratia kiinnostaa kuten myös globaalit ihmisarvot ja oikeudet, siis myös kehitysmaissa. Samoin kiinnostaa ympäristön tila ja eläinten hyvinvointi. MUTTA talousdemokratian jäljillä netissä surffaillessa vastaan on tullut nationalismi, puhdas rasismi sekä fundamentalistinen kristinusko. Eli istuuko talousdemokratia vihreän, ateistisen, kapitalismi kuin myös lievästi maahanmuuttokriittisen maailmankansalaisen maailmankuvaan? Onko talousdemokratia kiinnostanut globaalista hyvinvoinnista vai vain ja ainoastaan Suomalaisten?

T:Mahdollinen äänestäjä

köpä (nimimerkki)

Minä näen talousdemokratian oikeudenmukaisen yhteiskunnan ensimmäisenä perusedellytyksenä.

Vieras (nimimerkki)

Nämä "nationalistit" ja rasistit tuppaavat itsensä joka paikkaan ja Villehän on heidät jo torjunut aiemmissa postauksissaan. Mistä tuon fundamentalistisen kristinuskon olet vetänyt? Olen itse mainitsemasi vihreä ateisti joka on "hallitsematonta" mamutusta ja riistokapitalismia vastaan ja TD istuu paremmin kuin mikään muu tarjolla oleva.

Käyttäjän rahanvalhe kuva
Ville Iivarinen

Toivon todella, että ihmiset osaisivat erottaa talousdemokraattien esittämät näkemykset niistä anonyymeistä kommenteista, mitä ne joskus herättävät. Voit kyllä löytää vaikka minkä tahansa valtamedian uutisten kommenteista näkemyksiä, joista huokuu "nationalismi, puhdas rasismi sekä fundamentalistinen kristinusko", mutta tuskin silti ajattelet, että ne edustavat kyseisen median linjaa. Itse näen, että maassamme on sananvapaus, enkä haluaisi lähteä sensuroimaan keskusteluista kaikkea, minkä joku saattaa kokea poliittisesti epäkorrektiksi, vaikka kyllä näiden typpien kommentointi monesti ärsyttää itseänikin suuresti.

Talousdemokratia istuu täydellisesti vihreään maailmankuvaan, sillä me olemme tietääksemme ainoat, joilla on jotain ehdotuksia tämän loputtoman eksponentiaalisen talouskasvun paradigman tilalle, toisin kuin esim. näillä hallituksessa istuvilla vihreillä, joille riittää, että lisätään se "vihreä"- etuliite tähän ja tuohon politiikkaan ja sitten jatketaan "business as usual". Puolueellamme ei ole vielä virallista ohjelmaa, mutta uskoisin, että siihen tulee aika paljon ideoita tämän kansainvälisen degrowth-liikkeen guruilta. Uskontoon ja maahanmuuttoon meillä ei ole mitään kantaa. Emme vastusta markkinataloutta, yksityisyrittäjyyttä tai yksityisomistusta, vaan tätä nykyistä rahajärjestelmää, joka vääntää markkinatalouden omaksi irvikuvakseen.

Haluaisin, että jokainen yrittäisi vapautua näistä oikeisto/vasemmisto - jakolinjoista, joiden kautta meidät on opetettu asioita katsomaan. En itse osaa sijoittaa TD:tä tälle akselille, enkä tunne sellaiseen mitään tarvetta. Tämä ideologinen polarisoituminen estää ihmisiä miettimästä meidän ehdotuksia omilla aivoillaan, kun he vain miettivät, että "onko tämä siis jotain sosialismia?" tai "onko tämä siis jotain nationalismia?". Ei tämä ole sosialismia eikä nationalismia, mitä me yritetään sanoa, ja niin kauan kuin meillä on tarve leimata kaikki ideat johonkin valmiiseen kategoriaan kuuluvaksi, ei mitään uutta pääse syntymään.

nullitus (nimimerkki)

http://eduskuntavaalit.puheenvuoro.uusisuomi.fi/51...

En ole varma huomasitko tuon idean itse joten toin sen tähän.

Jotain tämän kaltaista soisi tapahtuvan, onhan joukossa helpompi huutaa ja toisekseen liiallinen ideologinen hajauttaminen tekee ASIAN ajamisesta aina vaikeampaa.

Miettikää tuota.

Joskus kompromisseja kannattaa tehdä että kokonaisuus hyötyy.

Kompromissilla en tarkoita teesienne hylkäämistä vaan egojen kompromisseja.

Asianne on niin tärkeä että yhteistyö sen puolesta voisi kannattaa.

Henry V (nimimerkki)

Koskakohan rahapäät tajuavat, että kehitysmaiden hyvinvointi lisäis vaurautta kaikkialla? Ai niin, mutta se ei välttämättä tarjoaiskaan niin suuria akuutteja tuottoja niille, joilla on jo nyt kolikot pelissä.

Vieras (nimimerkki)

Rasismi ja natsismi höystettynä fundamentalismi kristinuskolla -linkki löyty teidän kotisivuilta vieraan postaamana joskus alkusyksystä. Entinen lääkäri mies jolla omat kotisivut. Kyseenalaistus esim. sikaflunssasta oli vielä ok. mutta sitten mentiinkin holokaustin kieltämisestä juutalaisvastaisuuteen, valkoisen rodun ylemmyyteen ja raamatun mukaiseen kirjaimelliseen elämään ( abortti, naiset ym..) Uskon että mies jäänyt muillekkin mieleen.. Itsellä loppui mielenkiinto silloin talousdemokratiaan. Toinen esimerkki kiihkoilevasta kristinuskon ja nationalismin yhdistelmästä on Jouko Piho joka kannattaa teitä. Heppoiset perusteet käsitykselleni ja siksi kysyinkin asiasta.
Ja eikös toi muutos puolue ole Perussuomalaisiakin "maahanmuuttokriittisempi" ?? Että selkeätä kantaa näihin toivoisin.

Vihreissä ja nykyisessä maahanmuutossa on ekologisuus kaukana ja taloudellisesti järjetöntä ja vailla mitään pysyvämpää ongelmien ratkaisua. Järjetöntä myös silmien ummistaminen faktalta, että maahanmuuttajat tekevät suhteessa enemmän rikoksia. Lisättynä reviiritaistelut sekä taloudellinen katkeroituminen, tuloksena ei voi olla kuin ongelmia maahanmuuttajille sekä kantasuomalaisille. Ja nämä siis pessimistisesti ajateltuna realiteetit huomioiden.

Ja siis itse blogiin: Taloudelliset globaalit rakenteet ja rahapolitiikka on keskeisessä osassa kehitysmaiden aseman parantamisessa sekä suomalaisen hyvinvoinnin säilyttämisessä. Nykyiselle ihmisiä ja luontoa riistävälle kapitalismille pitäisi saada vaihtoehto ja tähän mennessä Talousdemokratia on ollut ainut,jota tarjottu ja josta voisi hyötyä juuri köyhimmät maatkin. Vaikkakin maallikkona vaikea erottaa missä menee utopian ja realistisesti toteutettavissa olevan talouspolitiikan raja.

Vieras (nimimerkki)

Anteeksi olikin tullut vastaus ja siihen tyytyminen. Edelleenkin siis harkittavissa oleva vaihtoehto.
Toivottavasti saisitte kannatusta!

Vieras (nimimerkki)

Anteeksi vastaus tulikin jo ja tuli vahingossa toistettua itseään.
On vakavasti harkinnassa puolueen kannatus. Toivottavasti saatte jäseniä!

Bono (nimimerkki)

Todellakaan talousdemokratian kannata fuusioitua minkään muutos 2011 kanssa. Kiva sitten vastata siihen kun muutos 2011 ihmiset laukovat idioottisia mielipiteitään. Sillä ole juurikaan väliä vaikka ei niitä kannattaja kortteja saataisi täyteen talousdemokratia toimii itsessään hyvin ja keskittyy oleellisimpaan kysymykseen. Muutos 2011 ratsastaa maahanmuutolla mikä on pankkitoimintaan varrattuna täysin triviaalia. Demokratian lisääminen on hyvä ajatus mutta siinäkin epäilen onko muutoksella mitään todellista kykyä tuoda toimivia malleja.

Eli pysykää muutoksen näädät ihan vaan siellä omalla tontilla. Voitte te ottaa samoja teemoja käsittelyyn ihan vapaasti kun talousdemokratia mutta se ei välttämättä ole ihan helppoa jos jengi keskittyy pääasiassa vaan vouhkaamaan maahanmuutosta.

Vieras

Se on Brasilia, ei Brazilia.

Toimituksen poiminnat